Toimittanut Teemu Ikonen
384 sivua
140 x 200 mm
Lankasidottu, kartonkikantinen kirja
Syyskuu 2018
ISBN 978-952-94-0712-5
Lataa PDF:
MenetelmallisenKirjallisuudenAntologia_web
Menetelmällisen kirjallisuuden antologia (Post-Oulipo ry & Mahdollisen Kirjallisuuden Seura, 2018) esittelee kansainvälisessä ja kotimaisessa kirjallisuudessa kehitettyjä kirjoittamisen menetelmiä, keksii uusia ja soveltaa niitä käytäntöön. Se näyttää runsain esimerkein, millaisia tuloksia menetelmistä on saatu ja saadaan kirjallisuudessa ja sen leveillä reuna-alueilla. Erityisesti teoksen sivuilta käy ilmi, mihin kaikkeen menetelmällinen kirjallisuus taipuu suomen kielellä: syvällisistä sanaleikeistä mutkikkaisiin kaunokirjallisiin ja eri ilmaisuvälineitä yhdisteleviin rakennelmiin, hätkähdyttävistä klassikkomuunnelmista traumaattisten aiheiden tuoreeseen käsittelyyn.
Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran (MKS) jäsenistä koostuneen kirjoittajaryhmän teos Ihmiskokeita. Proseduraalinen kollektiiviromaani (2016) rakentui kollektiivisen kirjoittamisen prosessissa, jota ennalta asetetut menetelmät ohjasivat. Menetelmällisen kirjallisuuden antologia jatkaa suomalaisen kirjallisuuden keinojen rikastamista ”post-Oulipo” eli keskittymällä erityisesti siihen, mitä kansainväliseltä ”potentiaalisen kirjallisuuden työpajalta” (OuLiPo, 1960-) on jäänyt tekemättä.
Teos koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisen avaa Markku Eskelisen analyysi menetelmällisen kirjoittamisen laajennetusta kentästä eli siitä, mitä postoulipolainen kirjallisuus voi olla. Mikko Mankinen ja Antti Salminen pohtivat potentiaalisuuden merkitystä ja arvoa kirjallisuudessa käsitteen filosofisia sidoksia purkaen. Juri Joensuu haastattelee Jan Baetensia ja Camille Bloomfieldiä, menetelmällisen kirjallisuuden akateemisia asiantuntijoita, alan tulevaisuudennäkymistä.
Toisessa osassa Marko Niemen kokoama sanasto määrittelee menetelmällisen kirjoittamisen peruskäsitteet ja tuo esille alan saavutuksia runoudessa ja proosassa runsain esimerkein meiltä ja muualta. Juri Joensuu ja Harry Salmenniemi esittelevät Metodin esitys -sarjassaan lähdetekstien käytön menetelmiä ja soveltavat niitä lähtemällä suomenkielisen modernismin klassikoista. Ville Keynäs kirjoittaa havainnollisesti siitä, millaisia ongelmia Georges Perecin teosten suomentamiseen liittyy ja miten hän on niitä ratkaissut. Jaakko Yli-Juonikas käsittelee koneellistuvan ympäristön antia menetelmälliselle kirjoittamiselle muuntelemalla proverbiaalista intiaanipäällikön viisautta automaattisten puheentunnistus- ja käännöstyökalujen avulla.
Teoksen kolmas osa on varattu sovelluksille. Sami Liuhdon romaanikatkelmassa ”Tuskien tiellä” kirjainrajoite muovaa ”ihmeellinen polte” päässään tunnustavan pakkomielteisen kertojan maailmaa. Joensuu, Jarkko Tontti ja Sinikka Vuola soveltavat oulipolaisia lähdetekstitekniikoita Suomen kirjallisuuden ydinteksteihin, vuoden 1918 dokumentteihin, perustuslakiin ja Aleksis Kiven proosaan. Taneli Viljasen tekstimuunnelmissa lähdetekstien käyttöä ohjaa visuaalinen proseduuri. Eskelisen ja Maria Matinmikon yhteistekstissä ”Lähes tunnistamaton mahdollisuus menettää” saadaan esimakua kirjan ulkopuolella, Internetissä ilmestyvästä teoksesta, jossa käytetään ohjelmoinnin suomia keinoja tekstin ja lukemisen ajan menetelmälliseen käsittelyyn. Eskelisen ja Yli-Juonikkaan ”200 578 509 309 952 Talvimatkassa” Oulipo-klassikosta, Georges Perecin Talvisesta matkasta (1979, suom. 2018), tehdään temaattisten muunnelmien tyhjentymätön lähde.
Kaarina Tammiston toteuttamana Menetelmällisen kirjallisuuden antologian graafinen suunnittelu rakentaa tietoa tasavertaisena tekstin sisällön kanssa.