Ihmiskokeita

Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran Ihmiskokeita julkistetaan Kiasmassa 7.4.2016 klo 18

 

(Ihmiskokeita. Yksi romaani, neljätoista kirjailijaa, viisitoista kirjaa, kahdeksan graafista suunnittelijaa, 4192 sivua.)

 

Ihmiskokeiden tausta

 

Mahdollisen Kirjallisuuden Seura (MKS) käynnisti lokakuussa 2012 menetelmällisen kollektiiviromaanihankkeen, jonka toteuttamiseen osallistui 14 seuran jäsentä: Jaakko Yli-Juonikas, Sinikka Vuola, Taneli Viljanen, Jarkko Tontti, Jari Tammi, Harry Salmenniemi, Marjo Niemi, Maria Matinmikko, Laura Lindstedt, Tiina Käkelä-Puumala, Martti-Tapio Kuuskoski, Juri Joensuu, Anna Helle ja Markku Eskelinen.

 

Viidestä radikaalisti erilaisesta työvaiheesta koostuva Ihmiskokeita on niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin poikkeuksellinen hanke. Tietääksemme sillä ei ole suoranaista edeltäjää eurooppalaisen eikä amerikkalaisen proosakirjallisuuden perinteissä. Ranskassa vuonna 1960 perustetun Oulipo-ryhmän kehittelemiä proseduureja käsittelevät keskeiset hakuteokset ja kokoelmat, kuten Harry Mathewsin ja Alistair Brotchien toimittama The Oulipo Compendium (1998) ja sen edeltäjä Atlas de Littérature Potentielle (1981), eivät tunne MKS:n kollektiiviromaanissa käytettävää menetelmää. FT Juri Joensuun suomalaisen menetelmällisen kirjallisuuden historiaa ja käytäntöjä käsitellyt väitöskirja Menetelmät, kokeet, koneet (Poesia, 2012) ei sekään tarjoa esimerkkejä kollektiiviromaanin kaltaisista hankkeista.

 

Kirjallisuushistoriallisesti katsottuna menetelmällisellä kirjallisuudella on pitkä, antiikin kirjallisuuteen asti ulottuva perinne. Se ei siis ole mikään 1900-luvun kokeellisen kirjallisuuden tuottama esteettinen erikoisuus, vaan kirjailijoita vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen innoittanut mahdollisuus. 2000-luvulla menetelmälliseen kirjallisuuteen on kohdistunut kasvavaa laji- ja kielirajat ylittävää kiinnostusta, eikä vähiten siksi, että se tarjoaa kiinnostavan ja yhdistävän näkökulman painettuun ja digitaaliseen kirjallisuuteen.

 

Suomalaisessa kirjallisuudessa niin menetelmällisen kuin useamman kirjailijan yhteistyönä kirjoitetun kirjallisuuden traditio on ollut verrattain lyhyt, kapea ja katkeileva. Kaukaisen edeltäjän MKS:n hankkeelle muodostaa niin ikään 14 kirjailijan (muun muassa Eino Leinon, L. Onervan ja V. A. Koskenniemen) vuonna 1914 kirjoittama ketjunovelli Kohtaloaan pakoon, johon jokainen kirjoittaja oli vuorollaan kirjoittanut yhden luvun.

 

Useimmiten yhdessä kirjoitetuilla romaaneilla on ollut vain kaksi tekijää, jotka ovat vuorotellen, esimerkiksi lause, kappale tai luku kerrallaan, kirjoittaneet teoksen. Tai sitten romaanilla on ollut yksi päätekijä, eräänlainen mestari, jota hänen oppilaansa ovat eri tavoin avustaneet. Myös digitaalisesta kirjallisuudesta löytyy runsaasti esimerkkejä usean kirjoittajan yhteistyönä syntyneistä teksteistä, mutta nekin poikkeavat pelillisyytensä, ohjelmoitavuutensa tai osallistujien välisen työnjaon yksinkertaisuuden vuoksi MKS:n kollektiiviromaanista.

 

Ihmiskokeiden lähtökohtana oli tasavertainen yhdessä kirjoittaminen ja edeltäjiään huomattavasti monimutkaisempi, vaikeampi ja pitkäkestoisempi menetelmä, joka osallistujien erilaisiin vahvuuksiin perustuvan työnjakonsa perusteella lähestyy muille taiteen alueille, kuten teatterille ja elokuvalle, tyypillisiä yhteistyön muotoja ja tapoja.

 

Ihmiskokeiden merkitys

 

Ihmiskokeissa sulautuvat toisiinsa menetelmällisen kirjallisuuden ja yhdessä kirjoittamisen perinteet, jotka ovat proosakirjallisuudessa harvoin kohdanneet toisensa. Suomalaiseen kirjallisuuteen ja suomalaisen romaanikirjallisuuden historiaan Ihmiskokeita tuokin uuden ja kiinnostavan lajityypin sekä työskentelytavan, jonka mahdollisuuksien rajoja voi kokeilla yhteistyön sääntöjä ja osallistujien määrää muuntelemalla.

 

Ihmiskokeiden yksittäisillä kirjoittajilla oli ehdoton autonomia ja päätösvalta suhteessa omaan kirjoitukseensa (toisen kirjailijan kirjoittamaa tekstiä sai muuttaa tai poistaa vasta omaa henkilökohtaisia versioita työstettäessä). Kokonaisuus muodostui kuitenkin 14 eri kirjailijan tietoisten pyrkimysten tuloksena tarkkaa työnjakoa noudattavan monivaiheisen työskentelyn jälkeen. Tämä takasi sen, että jokainen kirjailija joutui ajattelemaan kirjoittamiensa tekstijaksojen ja muotoutuvan romaanikokonaisuuden suhdetta toisenlaisesta ja vaativammasta perspektiivistä kuin yksin kirjoittaessaan. Sama inspiroiva ja poikkeuksellisen kekseliääseen keinovarojen käyttöön kannustava vaativuus koski myös Ihmiskokeiden viimeistä vaihetta, jossa kukin kirjailija sai viimein yksin muokata oman kokonaisuutensa yhdessä rakennetun kokonaisuuden pohjalta.

 

Ihmiskokeita on myös tutkimuksellisesti kiinnostava proosateos. Ilmeisimmät tutkimuskysymykset liittyvät proseduraalisuuteen (keinojen ja päämäärien suhde; sääntöjen soveltamisen yllättävät ja ennakoimattomat seuraukset), kirjailijoiden yhteistoimintaan (erilaisuuteen ja moninaisuuteen eikä yhteiseen estetiikkaan perustuva kirjallinen ja sosiaalinen yhteistyö ja sen edellytykset), ergodisuuteen (kollektiiviromaanin lukemiselle vakavasti tai leikkimielisesti annetut ohjeet ja säännöt), kokeellisen kirjallisuuden lyhyt- ja pitkäkestoisiin traditioihin (missä mielessä 2500-vuotinen perinne voisi olla kokeellista), parodiaan, pastissiin ja intertekstuaalisuuteen (kirjailijoiden jäljitellessä ja lainatessa toisiaan), kirjallisuuden lajeihin ja romaanin historiaan (menetelmällisyyden suhde lajimääreisiin; moniäänisen ja ensyklopedisen romaanin historia; monien erilaisten suuntausten ja poetiikkojen samanaikainen toteutuminen 15 eri teoksessa), osien ja kokonaisuuden suhteisiin (onko Ihmiskokeita yksi romaani vai 15 romaania) sekä tekijyyteen liittyviin käsitteellisiin ongelmiin (voiko esimerkiksi esikoiskirjapalkintoa tavoitella teos, josta suurin osa on peräisin 13 muulta kirjailijalta).

 

Ihmiskokeiden lopullinen proseduuri: kollektiiviromaani 14 osallistujalle

 

I Osanottajat arvotaan tai jaetaan kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä jokainen osanottaja kirjoittaa (tai lainaa tai muuntelee jo julkaistua tekstiä, omaa tai vierasta) kolmen fragmentin sarjan, joka muodostaa jonkinlaisen kerronnallisen jatkumon. Toisessa ryhmässä jokainen kirjoittaa kolmen fragmentin sarjan, jonka osat liittyvät toisiinsa jollakin muulla tavalla.

 

II Tämän pohjatyön jälkeen jokainen kirjoittaa edellisen vaiheen tekstejä yhdistäviä tai muuntelevia tekstejä siten että ne jakautuvat tasaisesti suhteessa muiden kirjoittajien tekstiryppäisiin. Koska kirjoittajia on 14, niin jokainen heistä kirjoittaa 13 uutta tekstiä, jotka liittävät hänen tekstinsä muiden kirjoittajien edellisessä vaiheessa kirjoittamiin teksteihin.

 

III Seuraavaksi romaanin eri elementtejä aletaan hioa erilaisiin tasapainotiloihin ja jännitteisiin pyrkien. Ensin hienosäädetään kohdalleen kerronnan ja fiktion peruselementit siten että yksi kirjoittaja tai kirjoittajapari vastaa yhdestä tällaisesta elementistä ja kirjoittaa yhdestä kuuteen lisäfragmenttia teoskokonaisuuden muotoutuminen mielessään. Tämä hienosäätö toteutetaan elementti kerrallaan ja sekä työstettävät elementit että niiden toteutusjärjestys kirjoittajineen päätetään (tai arvotaan) vasta vaiheen II jälkeen. Työstettäviksi elementeiksi valikoituivat: järjestys, toisto, ellipsit (ja tarvittaessa kerronnan rytmi ja nopeus), tapahtumapaikat, historiallinen aika, tilat, henkilöt, teemat, lajityypit ja diskurssit (2 kirjoittajaa), tietoisuuden esittäminen ja kerronnallisen informaation kulku (”fokalisaatio”), tietoisuuden esittäminen (affektit ja emootiot) ja kertojien suhde kertomuksiin sekä kerronnan tasot ja kertojien väliset suhteet.

 

IV Seuraavaksi hienosäädetään kollektiiviromaanin muita elementtejä samalla tavalla kuin edellisessä vaiheessa. Hienosäädön kohteeksi valikoituivat argumentaatio, kuvaukset keskenään erilaisten proseduurien avulla (2 kirjoittajaa), manifestit, aforismit, kommentaarit, kysymykset, ohjeet, lainatut ja löydetyt tekstit, kollektiiviromaanin suhde ketjunovelliin Kohtaloaan pakoon, viitteet, sisäiset toistorakenteet käyttämällä romaania lähdetekstinä (2 kirjoittajaa) ja romaanin jaksotus tapausselosteiden avulla.

 

V Neljän ensimmäisen työvaiheen tuloksena on yksi yhteinen kollektiiviromaani (ns. masterversio). Lopuksi jokainen osallistuja kirjoittaa oman henkilökohtaisen versionsa kollektiiviromaanista seuraavia sääntöjä noudattaen: henkilökohtaisen version kuva-, sana- ja merkkimäärä ei saa ylittää masterversion kuva-, sana- ja merkkimäärää; fragmenttien keskinäistä järjestystä voi vapaasti muuttaa eikä fragmentaarista rakennetta ole pakko säilyttää, mutta omassa versiossa vähintään 254 eri fragmentin/tekstijakson tulee olla identtisiä masterversion sisältämien fragmenttien kanssa (sekä sisällöltään että muotoilultaan). Lopullinen kollektiiviromaani koostuu siten yhdestä yhteisestä ja 14 henkilökohtaisesta versiosta.

 

Ihmiskokeiden graafinen suunnittelu

 

Ihmiskokeiden muotoilu kirjaesineiksi seuraili tekstien syntytapaa. Myös graafista suunnittelua varten laadittiin proseduureja, jotka toteutuivat sekä taittoprosessissa että kirjojen lopullisessa ulkoasussa. Seitsemän graafista suunnittelijaa muotoilivat kirjat kokonaistaideteokseksi, joka haastaa romaanimuodon visuaalisia konventioita. Sekä kielen että kirjaesineen materiaalisuus korostuvat. Suunnittelusta ovat vastanneet Aalto-yliopiston opiskelijat Terhi Adler, Nina Grönlund, Juho Heikkinen, Anne Pasanen, Kaarina Tammisto, Joonas Vähäkallio ja Ida-Maria Wikström lehtori Arja Karhumaan johdolla.

 

Ihmiskokeiden graafisen suunnittelun proseduuri

 

Ennen taittamista on suunniteltu kirjojen formaatti sekä leipätekstin oletusasetukset.

 

I Fragmentit jaetaan seitsemän suunnittelijan kesken numerojärjestyksessä, suunnittelijan etunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jokainen suunnittelija käsittelee tai jättää käsittelemättä hänelle osoitetut fragmentit parhaaksi katsomallaan tavalla. Fragmentin voi siis jättää leipätekstin oletusasetuksiin.

 

II Kun kaikkien fragmenttien taitot ovat valmiita, ne kootaan yhteen. Seuraavaksi kirjan taittoa käsitellään kokonaisuutena pyrkien ulkoasun ja kerronnan tasapainoon niin, että kukin suunnittelija vastaa yhdestä taiton osa-alueesta. Nämä osa-alueet ovat taiton kokoaminen, typografia, lajityypit, otsikointi ja numerointi, alaviitteet, kuvat ja visuaalinen kerronta sekä tekstipalsta.

 

III Valmiista masterversion taitosta valitaan ne fragmentit, jotka siirtyvät muihin romaaniversioihin sellaisenaan (esim. selvästi lajityyppiä edustavat, joiden on määrä näyttää mahdollisimman autenttisilta). Näiden käytöstä on kuitenkin mahdollista neuvotella vielä muiden romaaniversioiden taittovaiheessa.

 

Kirjoittajat

 

Markku Eskelinen (s. 1959) on kirjailija ja kirjallisuudentutkija. Hänen seuraava teoksensa Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historiaa ilmestyy elokuussa 2016 Siltalan kustantamana.

 

Anna Helle (s. 1977) on kirjallisuudentutkija ja suomentaja, joka työskentelee Jyväskylän yliopistossa yliopistotutkijana. Helle tutkii suomalaista nykykirjallisuutta kokeellisuuden ja affektien näkökulmasta ja suomentaa teoreettista kirjallisuutta ranskan kielestä.

 

Juri Joensuu (s. 1975) on kirjoittamisen yliopistonopettaja ja kirjallisuuden post-doc -tutkija Jyväskylän yliopistossa. Julkaissut mm. väitöskirjan Menetelmät, kokeet, koneet sekä runoteoksen Valohuppu (2012).

 

Martti-Tapio Kuuskoski (s. 1968) on helsinkiläinen vapaa taiteentutkija. On mielenkiintoinen kysymys, onko hän kollektiiviromaaniprojektin yhteydessä syntyneen Kissaromaaninsa myötä myös kevään 2016 esikoiskirjailija.

 

Tiina Käkelä-Puumala (s. 1967) on tuusulalainen kirjallisuudentutkija ja yleisen kirjallisuustieteen dosentti, joka toimii tutkijatohtorina Turun yliopistossa. Käkelä-Puumala on julkaissut mm. väitöskirjan amerikkalaisen kokeellisen romaanin klassikon Thomas Pynchonin tuotannosta.

 

Laura Lindstedt (s. 1976) on kirjoittanut romaanit Sakset (2007) ja Oneiron (2015), jolle myönnettiin vuoden 2015 Finlandia-palkinto. Lindstedt viimeistelee kirjallisuustieteen väitöskirjaa Nathalie Sarrautesta.

 

Maria Matinmikko (s. 1983) on kirjoittanut teokset Valkoinen (2012) ja Musta (2013). Trilogian päätösosa, Värit, on tekeillä. Laji: runouden ja proosan queer. Palkinnot, ehdokkuudet, koulutukset ja muu sellainen: ks. mariamatinmikko.com.

 

Marjo Niemi (s. 1978) on helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi. Hänen on kirjoittanut kymmenen näytelmää, kaksi kuunnelmaa ja kolme romaania, viimeisimpänä Ihmissyöjän ystävyys (2012). Niemi toimii myös performanssiryhmä SKAMissa, proosabändi Ihmissyöjän ystävissä sekä on Nuoren Voiman Liiton hallituksen puheenjohtaja.

 

Harry Salmenniemi (s. 1983) on julkaissut viisi runoteosta. Lisäksi hän on kirjoittanut sirkusesityksen, kamarioopperan ja lukuisia kuoroteoksia. Salmenniemen käsikirjoittama lettristinen elokuva Mannerlaatta esitettiin juuri Berliinin elokuvajuhlilla.

 

Jari Tammi (s. 1962) on helsinkiläinen kirjailija, kuvantekijä ja kustantaja, joka on tunnettu affektikielen sanakirjoistaan (mm. Suuri kirosanakirja). Hän on julkaissut kaikkiaan 20 teosta kokeellisesta proosasta fantasiaan ja lyriikasta lastenloruihin. Hän on myös suomentanut uudelleen Friedrich Nietzschen Näin puhui Zarathustran sekä Aisopoksen Faabelit.

 

Jarkko Tontti (s. 1971) on kirjailija, runoilija ja lakimies. Runokokoelmien ja romaanien lisäksi hän on julkaissut esseitä, kirjallisuuskritiikkiä sekä kirjoituksia filosofiasta ja juridiikasta. Työkseen Tontti on istunut käräjiä, opettanut yliopistolla sekä hikoillut viran miehenä.

 

Taneli Viljanen (s. 1982) on helsinkiläinen kirjailija. Hän on julkaissut kirjat Kaksiosainen mies (2009), Toisto (2010) ja Kaikki tilat ovat täynnä aaveita (2013). Seuraava teos Vyöhyke ilmestyy syksyllä 2016.

 

Sinikka Vuola (s. 1972) on helsinkiläinen kirjailija, jolta on julkaistu kolme runokokoelmaa, viimeksi Maailman vaikein kieli (Tammi 2013), joka oli Yleisradion Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana. Vuolan esikoisromaani Replika ilmestyy elokuussa 2016 Tammen julkaisemana.

 

Jaakko Yli-Juonikas (s. 1976) on julkaissut yhden novellikokoelman ja viisi romaania. Valtteri Raekallion suunnittelema Neuromaani-teokseen (2012) perustuva monitaiteinen esitys tulee ensi-iltaan Helsingin juhlaviikoilla elokuussa 2016.

 

Graafiset suunnittelijat

 

Terhi Adler (s. 1989) on graafikko ja kuvittaja, jota kiinnostaa tarinankerronta. Hän aikoo myös tulevaisuudessa hakeutua niin kirjojen, sarjakuvien kuin animaatioidenkin pariin. http://cargocollective.com/terhiadler

 

Nina Grönlund (s. 1992) on AD Astra-lehdessä, joka voitti Vuoden laatulehti 2015 -palkinnon. Työstää tällä hetkellä peliä. Yhteystiedot: gron.nina@gmail.com

 

Juho Heikkinen (s. 1984). Valokuvaaja, graafikko, kuvittaja ja pöytälaatikkorunoilija Helsingistä. juhoheikkinen.com

 

Arja Karhumaa (s. 1975) on graafinen suunnittelija, tutkija ja opettaja. Hän on graafisen suunnittelun lehtori Aalto-yliopistossa ja tekee väitöskirjaa, joka tutkii arkitekstien visuaalisia käytäntöjä, kirjoituksen muotoilussa käytettävää paikantunutta tietoa sekä luettavuuden poliittisuutta. Tutkimukseen sisältyvä tekstitaideproduktio on nähtävillä Rantakasarmi-galleriassa joulukuussa 2016.

 

Anne Pasanen on Aalto ARTSista valmistunut suunnittelija, joka työskentelee freelancerina sekä luennoitsijana. Hän on kiinnostunut strategisesta suunnittelusta sekä suunnittelun roolista yhteiskunnassa.

 

Kaarina Tammisto (s. 1989) on helsinkiläinen graafikko ja kuvittaja. http://kaarinaee.tumblr.com/

 

Joonas Vähäkallio (s. 1992) on graafinen muotoilija, joka opiskelee graafista suunnittelua Aalto-yliopistossa. Työt seikkailevat hallitun kaaoksen sekä tarkan muotoilun rajapinnassa. Kiinnostuksen kohteet kimpoilevat logo- ja fonttisuunnittelusta aina kokonaisiin graafisiin ilmeisiin. Portfolio, palkitut työt sekä muu suunnittelu: cargocollective.com/joonasvahakallio

 

Ida-Maria Wikström (s. 1986), graafikko ja kuvittaja, joka on suunnitellut Ihmiskokeita-romaanissa käytetyn Amber-fontin. Vääristyneine muotoineen Amber on koe itsessään. idawikstrom.com

 

Kiitokset

Kiitämme Koneen säätiötä ja Grafia ry:tä taloudellisesta tuesta hankkeelle sekä Aldus Oy:tä ja Antalis Oy:tä yhteistyöstä.